Työ vapauttaa vai miten se meni?

15. helmikuuta.

Käytiin edellisen kerran hiihtämässä viime viikon torstaina lukukauden viimeisen tentin jälkeen. Tällä kertaa suunnaksi tuttu ja turvallinen Kühtai. Viime viikolla oli sen verran lämmin, että tuntui järkevämmältä suunnata korkealle. Kühtain ala-asema on reilussa kahdessa tonnissa ja yläaseman ympäriltä löytyvä lumi olikin yllättävän hyvää. Kaikista suurin yllätys oli, että uuden lumen alta ei löytynytkään sitä odotettua auringon polttamaa ja yöpakkasen kovettamaa korppua.

Ilmeisesti allekirjoittaneen nuppia yhä vaivasivat edellisen kolmen päivän tentit ja näimpä onnistuin jättämään skinit kylppäriin kuivumaan. Se on helppoa lähteä nauttimaan komeasta päivästä pienen tourin merkeissä ilman skinejä. Olimme aamun tentin vuoksi jo valmiiksi niin myöhään liikenteessä, että aikaa ei riittänyt edestakaisin köröttelyyn. Onneksi gondoolin yläaseman takaa löytyivät valmiit portaat, joita peitti vain kevyt harso satanutta lunta. Kamat kantoon ja jalkaa toisen eteen.

Aurinko möllötti täydeltä taivaalta, ja jos tenttiviikko painoi vielä nupissa niin edellisen päivän jalkareeni ja askelkyykyt tuntuivat vielä enemmän joka ikisellä askeleella. Siihen kun vielä lisättiin mukava tuulensuoja ja auringon tuoma lämpö. Voin kertoa, että äijjältä loppui puhti parin nousun jälkeen.






Ekan nousun aikana vastakkaiselta etelään näyttävältä seinältä valui muutama isompi vyöry. Sitä ei
ikinä tajua/muista, kuinka nopeasti lumi rullaa jyrkillä seinillä, ja millaisia voimia lumivyöryissä on mukana. Ääni muistuttaa etäästi "läheltä" lentävää jumboa. Onneksi kukaan hölmö ei ollut hiihtämässä kyseisiä eteläseiniä.

Päivään mahtui kaikkiaan neljä nousua ja muutamia kymmeniä käännöksiä. Kaikista hienointa oli, että alan vähitellen nauttia myös dropeista ja näen linjat ihan uudella tavalla kun pieni kallio ei enää ole esteenä matkan teolle. Harjoiteltavaa on vielä paljon: Alla olevasta kuvasta näkee minua eniten häiritsevän tekijän. Uskoisin, että super-g reeneistä on aikoinaan jäänyt erikoinen tapa yrittää absorboida hyppyä mahdollisimman paljon. Näimpä kaikissa droppi kuvissa olen todella sumpussa. Seuraavana hiihtopäivänä täytyy lähteä parkkiin reenaamaan vähän rennompia ilmoja.

Kuvien ottaminen on myös nostanut laskujen tasoa todella paljon. Linjoja ja omaa tekemistä tulee mietittyä todella paljon, jotta tylsähköistäkin pätkistä saadaan jotain uutta irti. Vanha nikoni alkaa olla vähän elämänsä elänyt ja asetuksien tekeminen vie paljon aikaa. Hiihtoloman jälkeen kun saamme Rupin taas mukaan niin tulee lisää ajatuksia. Itselläni ei taiteellista silmää hirveästi ole, mutta onneksi Brandstätterin serkukset osaavat myös sen homman.

Päivitys on hitusen myöhässä, sillä takana on 8 päivää duunia ja edessä vielä 9 lisää. Minut löytää St. Antonista, Nassereinin Jenneweinistä sönkkäämästä huonoa saksaa--yrittäen myydä monoja saksalaisille turisteille. Järkevää majaa kylästä ei löytynyt, joten köröttelen päivittäin Innsbruckista. Tulkaahan moikkaamaan, jos olette viettämässä hiihtolomaa mestoilla. Maaliskuussa taas enemmän suksilla ja tavoitteena laskea vähän jyrkempiä pätkiä sen mukaan miten lumi liikkuu.

Pave

Bernie vauhdissa!