Chasing the tail of the winter!

When standing on my balcony, I see green grass; trees sprouting new leaves; kids playing around in summer gear and mountain tops still covered in the white substance we call snow. Every morning the snow levels draws higher up. This is what I love about Austria and Innsbruck. Only few days back I was on a bike ride wearing merely short bibs and a long-sleeved shirt and just a day after I was doing reverse snow angels in Stubai's -9 celsius.

We started at 7 a.m. and took the lift up at eight. It is always nice to be so early in Stubai that you can park the car close to the base station. The weather wasn't looking too good or at least that's what we thought as the fog was closing all the visibility down at the valley. I was definitely ready to give up when we sat into the first chair lift. There was no visibility and everything we could see didn't look that exciting. Happily, as we reached the top sun showed her powers. The clouds started to crack, and we gained our eyes back.

After few disappointing runs, the day turned out to be just fine. Swimming with the sharks was surprisingly fun. Those small rocks added some excitement to the skiing as the snow itself wasn't giving the normal joy. The thing I am not happy with is the feeling of my skiing when the snow is not good: apparently, my skiing does look ok, but I just feel like a monkey. My outer ski is not holding its place as it should, and I am not pushing my hips into the mountain as much as I would want to. Well, I guess skiing off piste is not supposed to feel like being between GS gates.   

Parvekkeella istuessa ei voi olla huomaamatta, että ruoho alkaa vihertää, puut tuottavat  uusia silmuja ja kakarat leikkivät kesäissä vaatteissa. Samalla vilkaisulla taustalla kohoavat, yhä ohuen lumikerroksen peittämät, huiput. Joka päivä lumiraja vetäytyy sentti sentiltä ja metri metriltä korkeamalle. Hienointa Innsbruckissa onkin Suomen susikelien puuttuminen. Pari päivää takapärin avasin maantiepyörä-kauden ainoastaan lyhyissä pyörä bibeissä ja pitkähihaisella paidalla. Heti seuraavana päivänä jäädytin nenäni Stubain -9 asteen lämmössä tehden lumienkeleitä kasvot lumeen päin.

Lumirajan pakeneminen tarkoittaa myös aikaisempia aamuja. Tänään lähtö koitti aamu seitsemältä ja ensimäisessä hississä istuttiin jo kasilta. Normaalisti auton on joutunut jättämään bussimatkan päähän hisseistä, mutta tänään edessä oli vaan lyhyt kävely ala-asemalle. Keli ei näyttänyt niin houkuttelevalta. Vuoria peitti ikävä sumukerros tai oikeastaan pilvet, jotka olivat laskeutuneet yllättävän alas. Olin täysin valmis kääntymään takais ja palaamaan lämpimään peiton alle, kun istuimme ensimäiseen tuolihissiin. Näkyvyys oli käytännössä nolla ja kaikki mitä sumun läpi sattui näkemään vaikutti puhki lasketulta ja möykkyiseltä. Muutamassa minuutissa keli vaihtui täysin: Aurinko porotti pilvien takaa niin lämpimästi, että ohuet pilvet alkoivat rakoilla ja lopulta valoa riittä vallan mainiosti, kunhan ei laskenut tiivimmän pilviverhon alapuolelle.

Muutaman laskun jälkeen päälimmäisenä ajatuksena oli pettymys, mutta lopulta päivä osoittautuikin todella mukavaksi. Kivien keskellä laskeminen tuotti omaa mielenkiintoaan, sillä kaikki käännökset täytyi ajoittaa niin, että ei osunut, teräviin, lumen alta pilkottaviin ansoihin. Lumi itsessään ei tuottanut mitään äärimäistä iloa. Taas kerran, heti kun lumi oli huonoa, tuntemukset omasta laskemisestani olivat enintään keskinkertaisia. Ilmeisesti kaikki näyttää melko tasaiselta ja vahvalta, mutta oma fiilis on kuin haavoittuneella karhulla. Ulkosuksi ei pysy kurissa ja lantio pönöttää täysin suksien päällä. Ehkä offareiden laskemisen ei kuulukkaan tuntua samalta kuin SP-porttien välissä poukkoilun.

Pave

Getting fit

Somedays it is just nice to throw you skis in to the car and drive to the most distant and peaceful location you know. No stress about the snow you are going to ski and focus in getting your fat ass in to shape for next winter. Rofan was the the perfect place for this. Compared to the day before in Stubai when the parking slot was packed with cars and having to wait for lifts, Rofan was the same as before. It seems easter doesn't affect their business too much. The first gondola in the morning had about 10 people - mainly groups of touring people going to enjoy the sun.

Aina joskus on yllättävän mukavaa vaan heittää kamat autoon, startata kärry ja suunnata jonnekkin, missä pääsee hetkeksi pois arjen keskeltä. Jonnekkin turisteiden karttamaan, rauhalliseen ja kauniiseen paikkaan. Ainoana tarkoituksena nauttia luonnosta ja laittaa läski liikkumaan, jotta ensi talvena pystyisi keskittymään vain hiihtämiseen, eikä siihen ainaiseen tyttöilyyn väsymyksestä tai jostain muusta vastaavasta. Tällä kertaa valinta oli helppo: Rofan. Verrattuna edelliseen päivään Stubaissa, jolloin parkkipaikat olivat viimeistä myöden täynnä - Rofaniin pääsiäisen lomat eivät tuntuneet vaikuttavan. Ensimäiseen gondolaan ahtautui meidän lisäksemme noin kymmenen yli 50 vuotiasta auringonpalvojaa, jotka lähinnä ihmettelivät, miksi kukaan haluaisi laittaa touring siteet noin järkyttäviin suksiin.

What made this day more special than normal days was that Bernie was BACK! I was extremely stoked about the fact that my partner in crime was back in action. Instead of giving him the easy start I decided it was time to make him feel like he would need to train like a maniac to catch up for the time he lost due to the injury. So we started touring up and I was pushing it as hard as I could without getting caught. Tiny bit longer steps that usually -Not that many pauses between. I think I managed pretty good until 45mins or so, but eventually Bernie noticed.

Tästä päivästä loistavan teki se fakta, että Bernie palasi vahvuuteen! Täytyy sanoa, että rikoskumppanin paluu oli kovasti odotettu. Se tarkoittaisi automaattisesti sitä, että myös allekirjoittaneen laskupäivien määrä nousisi. Sen sijaan, että olisin antanut kaverille helpon päivän totutella taas skinnailuun, päätin olla reilu ja puskea ylöspäin huomattavasti kovempaa kuin normaalisti. Eikös se ole perus Suomalainen mentaliteetti, että kaverille lyödään luukurkkuun heti, kun siihen saa mahdollisuuden. Jokaiselle askeleella yritin liuttaa suksia vähän pidempään kuin normaalisti, samalla pienten stoppien määrä putosi puoleen normaalista. Haastavaa tästä teki sen, että Bernie ei missään nimessä saanut huomata, mitä olin tekemässä. Suoriuduin yllättävän hyvin vajaan tunnin, jonka jälkeen pienen epäilyksen saattelemana paljastin totuuden.

As the winter is drawing to its end I feel like my posts are becoming less interesting. I felt like this topic is a good opportunity include something other than just skiing. When talking about me, of course everything is related to skiing in one way or another.  This summer is going to consist of loads of gym and biking so when the first snowflakes of the next season fall - I can focus more into the way I ski than how my legs feel.

Kausi alkaa pikkuhiljaa lähestyä loppuaan ja samaan tahtiin, kun lumet sulaa, blogin tekstien määrä ja laatu vähenee. Tämä otsake vaikutti hyvältä mahdollisuudelta integroida vähän sisältöä myös kesän ajaksi. Jotain muutakin, kuin pelkästään laskemista. Omalla kohdallani kaikki joltain osin liittyy hiihtämiseen tavalla tai toisella, mutta yritetään saada kesäksikin jotain kirjoitettavaa! Ensi kesä tulee pääosin koostumaan puntista ja pyöräilystä. Tavoitteena on olla sellaisessa kunnossa, että kun se ensimäinen lumihiutale satelee ensi kauden alussa, mies pystyy keskittymään vain ja ainoastaan siihen miltä hiihtäminen näyttää.

It is spring time!

This Thursday was definitely a day with mixed feelings. I have always had the talent to forget gear home but this time was the lowest point YET. Over the years I have built a routine by counting the equipment I have with me before leaving the door: Skis, boots, gloves, helmet, goggles. ... Now it seems necessary to add the jacket to that list. Stubai was rocking solid -10 degrees and it was really windy. As I noticed the missing jacket just before we got to Stubai with Rupi, there was no point turning back. Afterwards I do not regret the decision to buy a soft-shell from then winter sale.

Tämän viikon torstai oli yksi niistä päivistä, että ei oikein tiedä mitä jäi käteen. Minulla on aina ollut kyky unohtaa kamoja himaan. Milloin skinit, piippari, hanskat tai lasit. Tällä kertaa sukellettiin suht syvälle. Vuosien varrella on syntynyt tapa listata kaikki tarpeelliset kamat ennen kuin lyön oven kiinni takanani: sukset, sauvat, monot, lasit, jne... Jatkossa täytyy muistaa lisätä listalle myös takki. Kaiken lisäksi järkeily: "Siellä on aika lämmin--En taida pakata primaloftia ollenkaan mukaan," kruunasi päivän. Stubaissa sopivat kymmenen pakkasta räväkän viiman lisätettä chill-factoria. Jälkeen päin ei harmita yhtään alesta poistamani softshell-takki.

Skiing was surprisingly good. The snow didn't really have the expected crusty layer from the sun and due to the cold temperature it had stayed "fresh." Everything looked so much different compared to the last visit in november. Skiing the same lines that we started the season with makes one feel good. Suddenly steeper places are not so steep and the mind is able to map more and more possible routes downwards.

Hiihtäminen oli positiivinen yllätys. Sitä odotettua korppua ei löytynyt kuin muutamasta paikasta ja kaiken lisäksi kylmähkö ilma oli säilyttänyt lumen tuoreena. Stubai itsettään vaikutti täysin vieraalta verrattuna viimeiseen tapaamiseen marraskuussa. Kauden avanneiden linjojen hiithämisestä jää aina loistava fiilis. Jyrkät paikat ei tunnukkaan enään niin jyrkiltä ja pää onnistuu löytämään kourallisen uusia linjoja samoista kohteista.

Why did the day leave me hanging with mixed feelings? The legendary "last run" which we never ski was one of the sketchiest runs of my life. We found this huge area on the backside with an long exit all the way to the parking slot. On the first cycle we saw this short, un-tracked shoot and decided to ski it. The face looked steeper than we had imagined when standing at the entrance. I volunteered to take a photo from the rocks above. While walking to the spot to take the photo I was feeling the snow and digging small holes to feel the layers. Adding the experience from the earlier, figuring out that the run wasn't totally sun exposed and that the layers felt solid together and the decision to run was made. Rupi dropped in did few turns hit the photo-turn and then I saw one of the most shocking images as the snow  cracked all around him. The few seconds Rupi was in my blindspot is one of the longest moments ever. Then again seeing him straight lining out of the bottom was one of the happiest moments for such a long time. This fellow show some big-ass-balls on that move. To be able to keep his cool face the skis down and explode out of the moving snow is one of the reasons I love the group we are skiing in.
Afterwards I do feel comfortable saying that we didn't do anything wrong. The judgement was wrong but we are just humans.

Syy siihen, että tämä päivä jätti niin erikoisen fiiliksen syntyi sillä kuuluissa viimeisellä vedolla, mitä me ei koskaan hiihdetä. Löydettiin hieno alue Stubain "freeride-hissin" sivupuolelta. Pitkä runi, joka päätyi kolmesta tonnista aina pohjille alle kahteen tonniin. Ensimäisellä kierrolla nähtiin hauskan-näköinein, koskematon pätkä vähän jyrkempää linjaa parin kiven välissä ja lukittiin valinta seuraavalle kierrokselle. Koko pätkä olikin huomattavasti odotettua jyrkempi ylhäältä katsottua - loistavaa! Ilmottauduin vapaaehtoiseksi nappaamaan kuvan viereisiltä kiviltä ja kävellessäni kuvauspaikalle kaivelin pieniä reikiä tunnustellen lumen kerroksia. Yhdistäessä päivän aikaisemmat vedot, faktan, että pätkä ei ollut täysin auringon alla ja että, kerrokset vaikuttivat vakailta: päätös laskea oli tehty. Rupin tehtyä ensimäiset käännökset ja osuttua ruutun näin yhden järkyttävimmistä kuvista lasku-urani aikana: Alue rupin ympäriltä murtui ja lumi lähti juoksemaan niin hänen edestään kuin takaa. Ne muutama sekunti, jotka Rupi oli minun silmieni näkemättömissä tuntuivat iäisyydeltä. Samalla se fiilis kun näin kaverin laskevan jäätävää kyytiä pois alta, oli varmasti yksi onnellisimmista hetkistä pitkään aikaan. Äijjä näytti omistavansa aivan jäätävää asennetta pystyessään säilyttämään malttinsa ja puskemaan sukset oikeaan suuntaan. Tälläinen reaktio on yksi niistä syistä miksi rakastan hiihtämistä meidän pienellä porukalla. Kaikki pystyvät suoriutumaan tarvittaessa, jos jotain menee pieleen. Jälkikäteen pystyn hyvällä omalla tunnolla sanomaan, että kaikki meni niinkuin pitikin. Päätös oli väärä, mutta se pohjautui faktoihin, joita lukemalla kaikki vaikutti hyvältä.

    Pave

Telemarking, why is it so hard?

Telemarking is something I seriously want to be better at. It is the discipline that looks perfect when performed well. I haven't really been able to comprehend the feeling behind telemarking. In a way it feels like surfing - more relaxed and smoother than skiing. I skied the first day on my Enforcers with R8's last Wednesday since two years. In conclusion, I definitely need to do it more often. Even thought I am not able to use the skis as I would like to it has a calming effect on my head. The fact that I cannot push the ski as intense as I do with alpine bindings gives me time to think more. In addition it is excellent training for my legs.

Telemark on laji, jota olisi aivan älyttömän hieno oppia. Kaiken kaikkiaan, telluttaminen on yksi kaikkien aikojen kauneimmista urheilumuodoista. Kadehdin kaikkia, jotka lajia kunnolla taitavat. Se uskomaton esteettisyys, pehmeys ja rentous seuratessa kyseisiä kavereita vie euforiaan. Amatöörinäkin pystyn tuntemaan aivan uudenlaisia fiiliksiä käännösten onnistuessa. Ensimäinen päivä Enforcer-R8-tellusetillä pariin vuoteen oli älyttömän hauskaa! Aivan varmasti täytyy ensi kaudella yrittää panostaa enemmän myös tähän norjalaisten  suureen lahjaan laskettelulle.

The day itself was a lot of fun. Skiing with the students from the uni was great. The good thing about having such a small group of people in our class makes it possible to bond a bit more than usually and to build the team spirit higher. Even for me, who still has a long way to go to become a real team worker, it is possible. 

Päivästä teki tämän lisäksi onnistuneen myös loistava seura. Yliopiston porukan kanssa hengailu rinteessä oli mukavaa. Meidän ryhmässä on vain kolmisenkymmentä opiskelijaa, joten tälläisten päivien järjestäminen ja ryhmähengen kasvattaminen on huomattavasti helpompaa, kuin normaaleissa 200 hengen luentoporukoissa.

Sadly the day ended in an accident as our junior, Matt crashed with his snowboard and broke his collarbone. All the best and quick recovery m8!


Valitettavasti päivän päätös oli vähän tylsä: Meidän porukan juniori Matt veti pannut lumilaudallaan ja mursi solisluunsa. Pikaisia paranemisia.

Some extra:
Look what I saw at work last weekend! Some downhill-enthusiastic walked in to the store with these 303cm skis. He had a suitcase full of pictures and plans about breaking the speed world record! I definitely wait forward to hearing more about this guy!

Tuli töissä viikonloppuna vastaan mielenkiintoset skimbat! Joku Tsekkiläinen downhill-friikki käveli ovesta sisään tollaset 303cm pitkät sukset olalla. Kaverilla oli mukanaan laukullinen kuvia ja suunnitelmia, siitä kuinka rikotaan nopeuden maailmanennätys suksilla. Jännityksellä venaillaan, mitä tästä kaverista kuuluu myöhemmin.