Chasing the tail of the winter!

When standing on my balcony, I see green grass; trees sprouting new leaves; kids playing around in summer gear and mountain tops still covered in the white substance we call snow. Every morning the snow levels draws higher up. This is what I love about Austria and Innsbruck. Only few days back I was on a bike ride wearing merely short bibs and a long-sleeved shirt and just a day after I was doing reverse snow angels in Stubai's -9 celsius.

We started at 7 a.m. and took the lift up at eight. It is always nice to be so early in Stubai that you can park the car close to the base station. The weather wasn't looking too good or at least that's what we thought as the fog was closing all the visibility down at the valley. I was definitely ready to give up when we sat into the first chair lift. There was no visibility and everything we could see didn't look that exciting. Happily, as we reached the top sun showed her powers. The clouds started to crack, and we gained our eyes back.

After few disappointing runs, the day turned out to be just fine. Swimming with the sharks was surprisingly fun. Those small rocks added some excitement to the skiing as the snow itself wasn't giving the normal joy. The thing I am not happy with is the feeling of my skiing when the snow is not good: apparently, my skiing does look ok, but I just feel like a monkey. My outer ski is not holding its place as it should, and I am not pushing my hips into the mountain as much as I would want to. Well, I guess skiing off piste is not supposed to feel like being between GS gates.   

Parvekkeella istuessa ei voi olla huomaamatta, että ruoho alkaa vihertää, puut tuottavat  uusia silmuja ja kakarat leikkivät kesäissä vaatteissa. Samalla vilkaisulla taustalla kohoavat, yhä ohuen lumikerroksen peittämät, huiput. Joka päivä lumiraja vetäytyy sentti sentiltä ja metri metriltä korkeamalle. Hienointa Innsbruckissa onkin Suomen susikelien puuttuminen. Pari päivää takapärin avasin maantiepyörä-kauden ainoastaan lyhyissä pyörä bibeissä ja pitkähihaisella paidalla. Heti seuraavana päivänä jäädytin nenäni Stubain -9 asteen lämmössä tehden lumienkeleitä kasvot lumeen päin.

Lumirajan pakeneminen tarkoittaa myös aikaisempia aamuja. Tänään lähtö koitti aamu seitsemältä ja ensimäisessä hississä istuttiin jo kasilta. Normaalisti auton on joutunut jättämään bussimatkan päähän hisseistä, mutta tänään edessä oli vaan lyhyt kävely ala-asemalle. Keli ei näyttänyt niin houkuttelevalta. Vuoria peitti ikävä sumukerros tai oikeastaan pilvet, jotka olivat laskeutuneet yllättävän alas. Olin täysin valmis kääntymään takais ja palaamaan lämpimään peiton alle, kun istuimme ensimäiseen tuolihissiin. Näkyvyys oli käytännössä nolla ja kaikki mitä sumun läpi sattui näkemään vaikutti puhki lasketulta ja möykkyiseltä. Muutamassa minuutissa keli vaihtui täysin: Aurinko porotti pilvien takaa niin lämpimästi, että ohuet pilvet alkoivat rakoilla ja lopulta valoa riittä vallan mainiosti, kunhan ei laskenut tiivimmän pilviverhon alapuolelle.

Muutaman laskun jälkeen päälimmäisenä ajatuksena oli pettymys, mutta lopulta päivä osoittautuikin todella mukavaksi. Kivien keskellä laskeminen tuotti omaa mielenkiintoaan, sillä kaikki käännökset täytyi ajoittaa niin, että ei osunut, teräviin, lumen alta pilkottaviin ansoihin. Lumi itsessään ei tuottanut mitään äärimäistä iloa. Taas kerran, heti kun lumi oli huonoa, tuntemukset omasta laskemisestani olivat enintään keskinkertaisia. Ilmeisesti kaikki näyttää melko tasaiselta ja vahvalta, mutta oma fiilis on kuin haavoittuneella karhulla. Ulkosuksi ei pysy kurissa ja lantio pönöttää täysin suksien päällä. Ehkä offareiden laskemisen ei kuulukkaan tuntua samalta kuin SP-porttien välissä poukkoilun.

Pave